|
Post by talvikki on Sept 14, 2020 12:44:58 GMT 2
Tässä on lista tähtilasten ja indigolasten piirteistä, voimme verrata niitä El-ihmisiin, joita tunnemme: - Tunne siitä, että on olemassa jotain tärkeää tehtävää varten. - Herkkyys eri asioita, kuten muiden ihmisten tunteita kohtaan. Voi hermostua liiasta negatiivisuudesta ympäristössään. Myös aistit ovat herkät. - Ulkopuolisuuden tunne ja kaipaus toisenlaisessa maailmassa elämiseen. - Kiinnostus avaruudesta ja alieneista tai jopa kokemuksia näistä (tähtilapsilla). - Kokee ehdotonta rakkautta kaikkia ja kaikkea kohtaan. - Syvästi oikeudenmukainen ja rehellinen. - Hyvin itsenäinen ja itsepäinen omien näkemysten takia (indigolapsilla) - Vahva intuitio ja näkemyksiä tai ymmärrystä, mikä ei sovi yhteen muun väestön kanssa. - Arvostaa rauhaa ja harmoniaa. - Tietoinen karmasta jollain tavalla. - Unet, jotka tuntuvat lähes todellisilta. (Minulla on näitä, mutta niissä ei ole avaruusolioita.) - Ei välttämättä sopeudu yhteiskuntaan, sillä sen tavat tuntuvat vierailta. - Omat vanhemmat voivat tuntua vierailta ja ajattelee oikeiden vanhempiensa olevan jossain muualla. - Aistii, jos häntä yritetään huijata tai harhauttaa jotenkin. - Kapinointi auktoriteetteja vastaan (erityisesti indigolapsilla).
|
|
|
Post by Koalani on Sept 14, 2020 14:47:36 GMT 2
Mä luulen, että tää informaatio on keksitty, jotta ihmiset luulisivat olevansa Indigoita ja muita alieneita, eikä El-ihmisiä, sillä suurin osa näistä piirteistä kelpaavat El-eille.
Kakkonen kelpaa vain osittain. Mä itkin helposti pienenä, kun joku kohteli mua pahasti, mut en vaistonut negatiivisuutta, ellei sitä ilmaistu.
Numero 4 ei kelpaa, tai kelpaa osittain. Minä esim. halusin olla astronautti vanhempana, myöhemmin astronomi, ja lopuksi luovuin, kun en ymmärtänyt matikkaa. Mä muistan tehneeni pitkän listan kysymyksiä tahdistä, planeetoista, yms, mut kukaan aikuinen ei osannut vastata. Mun mummo oli vain käynyt alaastetta, mun vanhemmat ei tiennet paljon mitään avaruudesta ja opettajat sanoi, että mä kyllä opin yläasteessa... Muttei ollut kiinnostusta alieneihin ja kun mä ekaa kertaa luin ruotsinkielisen kirjan UFO:ista pelkästään harjoitellakseni kieltä, mä kauhistuin...
Vitonen ei kelpaa myöskään, tai siis kelpaa osittain. Mä yritin rakastaa vanhempiani ja mummoa, mut se ei ollut mahdollista, kun ne aina petti mut. Sen sijaan aina kun mä rakastuin, se oli ehdotonta rakkautta, enkä sokaistunut kuten monet muut, jotka lopuksi vihaavat sitä ihmistä, jota ne on rakastanut... Sen sijaan jossain vaiheessa mä vihasin vanhempiiani.
Numero 11: Mä luulisin, et se on totta kaikille ihmisille. Jos kerran on unessa, luulee aina sen olevan todellinen elämä.
Numero 13 myös kelpaa vain osittain. Mä en ajatellut, että mun oikeat vanhemmat olisivat muualla, vaan että ne ei ymmärtänyt mua ja etten tarvinnut niitä. Mä olin sitä miletä, että jos mulle oltais annetu rahaa, mä olisin voinut elää yksin.
Numero 14: Mun tapauksessa se oli ihan päinvastoin: Mä en koskaan aistinut, et mua yritettiin huijata, vaan astuin aina ansaan ja mut aina huijataan, tavalla tai toisella. Mutta mainitsemasi piirre kelpaa monille El-eille, sen mä oon huomannut. Mä sanoisin siis, että osa El-eja ovat hyvin naiiveja. Mä aina luulen, että toiset ovat kuten minä, ja kun mä en ikinä huijaisi ketään, ei toisetkaan.
|
|
|
Post by talvikki on Sept 14, 2020 16:07:24 GMT 2
Niin voikin olla! Kukaan muu ei edes tiedä, keitä Elit ovat! Herkkyyttä on kaikenlaista ja sen määrä vaihtelee ihmisillä. Minä luulin, etten voi olla herkkä, koska en itkenyt paljoa. Herkkyys voi tarkoittaa myös vaikka alttiutta stressille ja väsymykselle. Toiset eivät ole hyviä toisten lasten tai aikuisten kanssa, mutta sen sijaan vaistoavat kasvien tai eläinten tuntemuksia. Tai sitten voi esim. aistia negatiivisen energian historiallisista paikoista. Kerroit tietäneesi, mikä musiikki on valoisaa, se on merkki herkkyydestä. Avaruus kiinnosti minuakin vähäsen: hain kirjastosta avaruuskirjoja ja pohdin, mitä siellä voisi olla. Avaruusoliot ovat kyllä tosi inhottavia! Ne vaikuttivat vaarallisilta, enkä pitänyt niistä yhtään! Joo, tässä maailmassa voi olla hankalaa rakastaa, jos ei ole kokenut oikeanlaista rakkautta! Itsekin inhosin välillä samoja perheenjäseniä ja jopa pelkäsin vanhempiani. Olen luullut olevani punainen, kun luulin olevani kyvytön rakastamaan. Sitten sainkin selville, että jotkut "välittävät ihmiset" teeskentelevät rakkautensa, kuten uskonnolliset ihmiset...eli pystyin siis rakastamaan ilman teeskentelyä, toisin kuin he itse! Kaikki eivät koe uniaan voimakkaina tai merkityksekkäinä. Äitini esim. näkee unia vain harvoin ja nekään eivät ole mitenkään ihmeellisiä. Sen sijaan kun itse näen unia, niissä on joskus jopa viestejä tai ne ovat monimutkaisia ja vauhdikkaita.
|
|
|
Post by talvikki on Sept 14, 2020 16:28:45 GMT 2
...jatkuu.. Itse ajattelin melko samalla tavalla. En kuitenkaan ollut varma, olisivatko toisenlaiset vanhemmat kohdelleet sen paremmin. Monilla kavereilla oli nimittäin vaativat vanhemmat! Osa on naiiveja, osa ei. Sekin varmaan riippuu karmasta ja sieluntehtävästä. Täällä liian moni on punainen, siksi ehkä minun täytyi tietää: jotta selviäisin tähän asti! Tai sitten olen joutunut manipuloinnin kohteeksi myös muissa elämissä. Itsekään en yritä huijata.
|
|
|
Post by Koalani on Sept 14, 2020 21:56:30 GMT 2
Olen samaa mieltä sun kanssa näissä huomautuksissasi. Mitä sinisilmäisyyttä koskee, se riippuu myös alieni-ohjelmoinnista. Se ohjelmointi oli aika vahvaa mussa, jotta en pystyisi löytämään sieluntehtävääni. Toisilla on vahvempi se edellisten elämien ohjelmointi. Tavallisilla ihmisillä (siis ei-Eleillä) on usein yhteiskunnallinen ohjelmointi aika vahvaa.
|
|
|
Post by talvikki on Sept 15, 2020 13:51:49 GMT 2
Niinpä! Itselläni on myös ollut kaikenlaisia outoja luuloja asioista, jotka ovat tulleet jo ihan pienenä. Se voisi olla sitä ohjelmointia josta puhuit. Ajattelin esimerkiksi, että minun pitäisi olla luonteeltani tietynlainen, jotta minusta olisi mahdollista pitää! Se tarkoitti hyvää koulumenestystä, erityistä lahjakkuutta, tiettyä persoonallisuutta ja niin edelleen. Uskoin myös, ettei minun näköiselläni ihmisellä voi olla hienoja ajatuksia ja häpesin sitä!
|
|
|
Post by Koalani on Sept 15, 2020 15:13:20 GMT 2
Osa näistä ovatkin outoja. Ne on varmaan menneiden elämien ohjelmointia. Toiset, kuten koulun menestys, on pikemminkin yhteikunnallinen. Heikentääkseen eri ohjelmointeja tulisi rukoilla päivittäin, että Jumala auttaa meitä päästä eroon niistä. Ja voi mainita niitä erikseen. Vapaamuurariohjelmointi on myös voimakas.
|
|
|
Post by talvikki on Sept 15, 2020 16:03:53 GMT 2
Koulutuksen pitäminen tärkeänä on varmaan juuri vapaamuurareilta peräisin! Eliitti päättää koulutuksestakin ja tietysti siitä, mitä oppikirjoihin laitetaan. Meillä oli yhteiskuntaopin kirjassa vähän kyseenalaista materiaaleja: saamelaisia esittävissä kuvissa oli aasialaisten näköisiä ihmisiä, kirjassa oli esitelty "esimerkillisinä" nuorina armeijan käynyt poika ja nuori poliitikko. En tiedä, huomasiko kukaan muu, ei varmaan! Yhteiskunnallinen ohjelmointi ei ehkä ole mulla kovin vahva, pidin silloin (ja pidän vieläkin) joitain tavallisia asioita hassuina. Pelkäsin jonkin olevan vialla, kun ajatus elämisestä kuten muut tuntui tyhjältä ja mitäänsanomattomalta. Välillä mietinkin, olenko loukussa tai pitäisikö vain yrittää kovemmin... Nyt tiedän ettei niin tarvitse tehdä! Tietysti osa arkipäivän elämän asioista on pakollisia, mutta ei sentään ole pakko toimia kaikessa kuten monet "tavalliset" ihmiset!
|
|
|
Post by Koalani on Sept 15, 2020 19:02:16 GMT 2
Joo, se taitaa olla vapaamuurariohjelmointia. Hyvä, kun sä hyväksyit itsesi sellaisena kuin oot! Mulle taas ei edes tullut mieleen elää kuten muut ihmiset, vaan päinvastoin siinä, mikä oli mahdollista. Eli mä oon ollut aika eristynyt yhteiskunnasta ja vasta viime 20 vuotta olen alkanut tuntea sitä... Siksi mulle on hankalaa ymmärtää muita.
|
|
|
Post by talvikki on Sept 15, 2020 19:32:41 GMT 2
Ei se mitään! Mun mielestä sä kyllä ymmärrät ihmisiä, paljon enemmän kuin ne, joiden kanssa olen joutunut pärjäämään elämäni aikana. Itse aloin hyväksymään itseäni vasta parin viime vuoden aikana, kun ei ole tarvinnut olla samanikäisten seurassa. Aika monet nuoret haluavat olla täsmälleen samanlaisia ja erilaisuus kummastuttaa heitä. Minullekin tulee välillä halu eristäytyä muusta maailmasta, kun olo on tosi stressaantunut. Se ei ihan onnistu, jos ei vielä osaa tulla toimeen itse... mutta jotenkin on turvallisempaa olla jossain toisessa, vähän syrjäisemmässä paikassa kuin kotona.
|
|
|
Post by Koalani on Sept 16, 2020 2:05:49 GMT 2
Kiitos.
Erilaisuutta jopa pelätään ja vihataan, ja siitä syntyi kiusaaminen. Mä olin aina erilainen kuin muut lapset ja siksi ne ei tykänneet musta -ja olin yksin. Ensimmäiset kaverit mä sain vasta koulun jälkeen, homojärjestössä, jossa kävin. Mut suurin osa niistä oli punaisia, eikä olleet todellisia ystäviä...
|
|
|
Post by talvikki on Sept 16, 2020 12:16:29 GMT 2
Mistäköhän erilaisuuden vihaaminen johtuu? Nykyään täälläpäin ajatellaan usein, että erilaisuudelle voidaan antaa lääketieteellinen diagnoosi...jos ei sovi joukkoon, mietitään heti, onko lapsi neurologisesti poikkeava. Sitä on kritisoitu, kun esim. ADHD-nimitys annetaan niin monesti! Se on kummallista ja siksi synnyttänyt salaliittoteorioita. Ei sitäkään tiedä, olenko oikeasti täysin normaali. Oma Asperger-diagnoosikin voisi olla virheellinen, oireita on niin vähän!
|
|
|
Post by Koalani on Sept 16, 2020 15:36:31 GMT 2
Kai pelosta, ihmiset pelkää kaikkea, mitä ne ei ymmärrä... Jo, sellaiset diagnoosit ovat ellei virheellisiä, niin usein ainoastaan pelkkiä nimityksiä. Tänkaltaisilla häiriöillä tai ominaisuuksilla on karmisia/henkisiä syitä.
|
|
|
Post by talvikki on Sept 16, 2020 17:45:49 GMT 2
En ymmärrä, miksi erilaisuutta pelätään ja pilkataan. Minkä vuoksi kaikkien edes pitäisi käyttäytyä samalla lailla? Niin varmasti onkin. Autismin kirjon häiriöisille on vertaistukea, mutten ole koskaan käynyt niissä kokouksissa tai millään leireillä. On sitä kyllä ehdotettu, en vain pidä ajatuksesta...epäilen, että monet Asperger-ihmisistä voisivat olla punaisia. Samoin aikuiset, jotka työskentelevät kuntouttaakseen meitä. Minulla on aina ollut sen tyyppisiä terapeutteja. Mitähän tekemistä pimeydellä ja punaisilla on kaiken sen kanssa?
|
|
|
Post by Koalani on Sept 16, 2020 22:28:06 GMT 2
Valkoisen Veljeskunnan päämäärien keskuudessa on juuri se, tehdä meistä samankaltaisia. Kaikkien on oltava yhtä sukupuolta, täytyy pukeutua samoin, ajatella samoin, totella valtiota, jne. Sillä tavalla niiden on helpompi hallita meitä. Olet fiksu, kun epäilit niissä leireissä olevan paljon punaisia, etkä mennyt!
|
|